Osallistu paikan päällä tai verkossa
Toimittaa Jari Valkonen, avustaa Tiina Honkanen ja Marko Väyrynen. Kanttorina Keijo Piirainen. Tänä vuonna 70 vuotta täyttävien yhteissyntymäpäivät.
Helatorstain eli Kristuksen taivaaseenastumisen päivän aihe ja ajankohta, 40 päivää pääsiäisestä, on saatu Apostolien teoista (Ap. t. 1:6-14).
Kristus korotettiin taivaisiin. Hän on astunut taivaalliselle valtaistuimelle ja istuu nyt Jumalan oikealla puolella. Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Me emme voi saada yhteyttä Kristukseen inhimillisten aistiemme välityksellä, mutta silti hän on Pyhän Henkensä kautta sanassa ja sakramenteissa läsnä seurakuntansa keskellä. Hänen seuraajiensa tehtävä on viedä sanoma korotetusta Herrasta koko maailmaan.
-
Jumalanpalvelukset ja uskonelämä
Linkki avautuu uudessa välilehdessä